keskiviikko 23. joulukuuta 2020

Rauhallista joulua &

Onnellista Uutta Vuotta 2021!! 

~Ida & koiruudet ♡




torstai 17. joulukuuta 2020

G-pennut 12vrk

 
Kukkuluuruu sanoo pennut ♥️ Pennuilla ikää 12vrk ja silmät ovat auenneet. Ehkä viikonloppuna on jo kaikkien silmät kunnolla auki ♥️



♥️♥️Kaikilla pennuilla on jo koti odottamassa!!♥️♥️

sunnuntai 6. joulukuuta 2020

pennut ovat syntyneet!!

 Lauantaina 5.12 Selman ja Petun vauvat syntyi ♥️ 3poikaa ja 1tyttö ♥️ Tuore äiti ja pennut voivat hyvin. Nyt annetaan pentujen rauhassa kasvaa ja katsotaan minkäläisia ihanuuksia niistä tulee ♥️





En ota vastaan enempää kyselyjä pennuista!! Lämmin kiitos kiinnostuneille ♥️

torstai 5. marraskuuta 2020

Pyhäinpäivän retki

31.10. Pyhäinpäivänä retkeiltiin Repoveden kauniissa luonnossa. Mukana oli 5 teinikoiraa ja Gawo-isi. Kävelimme kuutinkanavan laavulle, siellä paistoimme makkaraa ja nautittiin maittavat nokipannu kahvit.



teinit ja iskä

koko ryhmärämä♥️







maanantai 21. syyskuuta 2020

Porvoon näyttely 13.9

Porvvon näyttelyssä 13.9 Happylandian Frida "Taiga" JUN EH JUK1 ♥️ Onnea!!♥️



maanantai 31. elokuuta 2020

30.8 Riihimäki KV

 Olipa ihanaa pitkästä aikaa päästä itse viemään koiria näyttelyyn. Auton nokka suuntasi sunnuntaina kohti Riihimäkeä kyydissä Selma ja Elsa. Vettä satoi koko matkan kuten myös Riihimäellä. Ei siis auttanut kun laittaa sadetakki päälle ja kumisaappaat jalkaan. Tuomarina oli Tuire Okkola joka arvostaa sitä että kehässä osataan käyttäytä mallikkaasti. Elsan ensimmäinen virallinen näyttely meni erinomaisesti ollen junnuluokan toinen tuloksella ERI2. Saa olla e️rittäin ylpeä!!♥️

Koira vaihtoon ja Selman kanssa kehään. Selma päätti korjata itselleen koko potin!! AVO ERI AVK1 SA PN1 SERT CACIB&ROP > FI MVA ♥️ Jestas sentään miten voikaan olla ylpeä mun molemmista tytöistä!! ♥️

Selma ja Elsa odottamassa kehään pääsyä

Happylandian Elisabeth "Elsa" JUN ERI 2 ♥️






♥️




Mainly Sonata Anemona AVO ERI AVK1 SA PN1 SERT CACIB &ROP > FI MVA


Selman kaikki palkinnot Rop-pennusta alkaen ♥️

lauantai 8. elokuuta 2020

Luumäki ryhmis

Luumäen ryhmänäyttelyssä tänään Mainly Sonata Anemone "Selma" AVO ERI AVK1 SA PN1 SERT&VSP♥️

perjantai 7. elokuuta 2020

Pentutreffit 2.8


lapsukaiset Gawo-isin ja Hilja-äidin välissä

Sunnuntaina oli ihan huippu päivä 😍 9 Happyalndian F-pentua sekä Gawo-isi ja Hilja-äiti tapasivat toisensa Kotkassa. Vauhdikkaita ja reippaita pentusia kaikki ♥️


ihana jälleen näkeminen❤





lauantai 30. toukokuuta 2020

Kymenlaakson pentutreffit

Kaikki kymenlaakson sisarukset treffasivat tänään. Hauskaa oli ja vauhtia riitti jokaisella. 10.6 tulee jo 6kk pennuille ikää ja täytyy todeta että hienoja nuoria kakaroita ♥️


koko jengi ja Hilja-äiti♥️

H.Frenna "Veera"

Veera

H.Frida "Taiga"

Taiga

H.Flipper "Jalo"

Jalo

H. Fredi "Fredi"

Fredi

H.Fiina "Essi"

Essi

H.Fiona "Viivi"

Viivi

H.Fabaron "Pate"

Pate




Essi näyttää muille mallia miten jäljellä mennään 




Fredi opettelee jäljestämisen alkeita

Veera opettelee jäljestämisen alkeita


tiistai 28. huhtikuuta 2020



Fredi,  Veera ja Taiga leikkivät yhdessä viikonloppuna ♥️ Olipa ihanaa tavata lapsosia ♥️

H. Fredi 

Fredi

H. Frenna

Veera



H. Frida

Taiga


perjantai 10. huhtikuuta 2020

maanantai 16. maaliskuuta 2020



Elsa (H.Elisabeth) täytti 11.3. 1vuoden♥️ Miten aika menee niin äkkiä. Vastahan tämä pieni neitonen syntyi♥️